Ottipaikat alajuoksulla
Lohennousu alkaa Simoon kesäkuun alkupuolella, saavuttaa ehkä huippunsa kuun
loppupuolella ja jatkuu aina elokuun lopulle saakka, tosin syksyä kohti selvästi
hiipuen. Myös vesitilanne vaikuttaa kalojen nousuhalukkuuteen siten, että
haluttomimpia kalat ovat liikkeellelähtöön hyvin matalalla ja lämpimällä
vedellä. Vuonna 1996 lohien kulkua Simojoessa tutkittiin 38 radiolohen avulla.
Selkeä havainto oli, että kalat nousivat suhteellisen hitaasti, parin kilometrin
päivävauhtia, ja että suurin osa niistä jättäytyi alle 30 km päähän merestä.
Tosin yksittäisiä nousijoita on tavattu jopa Simojärvestä saakka. Varmimmat
ottipaikat löytyvät kuitenkin joen alajuoksulta.
Suu- ja Mertakoski
Ensimmäiset kosket jokisuulta lähdettäessä. Alkukauden ottipaikkoja, joista varsinkin vuonna
1996-97 saatiin todella runsaasti lohia Mertakoskella sijainneen tutkimuspadon
vuoksi. Padon poistumisen myötä on näiden koskien merkitys laskenut.
Vähä-Petäjä- ja Pyttykoski
E4:n sillasta muutama kilometri ylävirtaan päin. Erinomaisia
perhokalastuskoskia, monimuotoisia ja vaihtelevia. Kummankin kosken
halkaisee saari. Saavutettavissa parhaiten joen eteläpuoleiselta tieltä, jossa
opasteet. Kävelymatkaa parkkipaikalta n. 700 m.
Saukkokoski
Noin kilometrin mittainen vaihtelevavirtainen koski 13 km päässä E4-tieltä. Saavutettavissa
eteläpuolelta. Soveltuu erityisesti perhokalastukseen. Koskessa on 20.6.-20.7.
välisenä aikana 10+5 luvan kiintiö, jona aikana koski on myös vuokrattavissa
kokonaan. Luvanmyyntiä ja varauksia hoitelee Grilli-Kipsa Simon Asemankylällä
(016) 266104. Luvan hinta on 60 mk/vrk.
Maitokallionvirta ja Tammakoski
Matalia, kivikkoisia koskia, jotka ovat hieman hankalia kalastaa matalalla
vedellä. Kulku alueelle tapahtuu Pohjoispuolentieltä. Tällä koskijaksolla
suositellaan erityisesti perhokalastusta.
Hanskakosken-Harrikoskien alue
Kesän 1998 antoisin lohipaikka. Tarjoaa kolmisen kilometriä vaihtelevan vuolaita ja
kivikkoisia koskia välissä olevine suvantoineen ja nivoineen. Erityisesti
Hanskakosken niska tunnetaan ottipaikkana. Aluetta suositellaan etenkin
heittokalastukseen, mutta myös perhokalastus onnistuu. Hanskakosken tuntumassa
sijaitsee Simojoen Lohiranta, josta voi varata 2 ja 6 hengen huoneistoja puh.
(016) 266585.
Sankakoski ja Iso-Tainikoski
36 km päässä Simosta. Vaihtelevavirtaisia, kalastuksellisesti helpohkoja koskia, parhaimmillaan
heinäkuun alun jälkeen. Sankakosken rannalla on vaatimaton kalastajan kämppä,
jota voi vuokrata numerosta (016) 267706.
Vetouistelusuvantoja
Vetouistelu on joen matalan luonteen vuoksi vaikeaa useimmilla suvannoilla. Parhaiten soutu
onnistuu Nikkilän-, Yli-, Hovi-, Simoskan- ja Sankasuvannolla sekä Koukun
mutkassa.
Artikkeli jatkuu...
|