|
|
Kalastusvinkkejä
Simojoki on varsin helppo kalastettava niin virveli- kuin perhovehkeillä, kunhan
vain vesitilanne suosii. Tulva ja kuivuus ovat kummatkin huonoja vaihtoehtoja.
Kahluuhousut kannattaa vetäistä alavartalonsa peitteeksi, ja kivikkoisen pohjan
vuoksi myös kahluusauva on suositeltava. Kättä pitempänä käytetään järeähköä
vapakalustoa, sillä kiinniotostaan kimpaantunut kymppikiloinen saattaa hyvinkin
testata siiman vetolujuuden. 0,40-0,45-millinen on sopiva alkukauden
suurlohiaikana, mutta tittien saapuessa pärjää toki ohuemmallakin. Vieheinä
pelaavat niin vaaput kuin lusikat, lippojakaan unohtamatta. Käyttökelpoisia
merkkejä ovat Rapala Fat Rap, Nilsu Spearhead, Joonas, Jan, Emma, Räsänen, Toby,
JK-Uistin ja Paravan Salamander.

Matalan veden aikaan on viehettä kyettävä uittamaan pinnan
tuntumassa, muuten käy kalapäivä kalliiksi. Punttiperhostelu ei
läheskään kaikissa paikoissa onnistu koskien matalan luonteen vuoksi, mutta
paikoin siihenkin tarjoutuu mahdollisuus. Painoksi riittää 10-25 g kuula,
isompia joutuu käyttämään lähinnä tulva-aikaan. Puntin kanssa viskeltävien
putkiperhojen väreistä sekä ärsyt (oranssi, keltainen, punainen) että
maanläheisemmät sävyt (ruskea, musta) ovat antaneet saalista. Hyvä yhdistelmä
esim. musta/keltainen. Perhokalastaja valitsee kelalleen useimmiten kelluvan tai
intermediate-siiman, mutta korkealla vedellä saattaa erilaisista upposiimoista &
-perukkeista löytyä parempi vaihtoehto. Perhon paikalle voi sitaista normaalin
kaksihaarakoukkuun sidotun karvasiipiperhon vaikkapa koukkukoossa 4-8. Punainen,
keltainen ja oranssi ovat värejä, joista lohet tavallisimmin hermostuvat.
Joitakin kaloja on saatu myös pinta-Bombereilla ja Supertinseleillä, onpa
harreille tarjoiltuun Zuluihin yms. pikkuperhoihinkin sattumalohi kajauttanut.
ERÄn suositus
Simojoki on valjastamattomista, ensisijaisesti
rannaltakalastettavista lohijoistamme pisin ja merkittävin. Joki tarjoaa todella
mainiot mahdollisuudet löytöretkeilyyn vaikkapa viikon parin lomareissun
puitteissa. Hyvän lohikesän ja suotuisan vesitilanteen sattuessa on saaliiseen
vähintään kohtalaiset mahdollisuudet, kalastettiinpa sitten uistimella tai
perholla. Myös palveluita jokivarresta löytyy enenemään päin, joskin majapaikka
kannattanee varata hyvissä ajoin ennen sesongin alkua.
Simojoen lohisaalis vuonna 1998
Simojoelle myytiin ennätykselliset 3050 kalastuslupaa, joilla otettiin yhteensä
757 lohta (kahtena edellisenä vuotena saalis oli n. 700 kpl). Lohien yhteispaino
oli n. 2990 kg ja keskipaino 3,9 kg. Keskipainot kuukausittain: kesäkuu 5,4 kg,
heinäkuu 3,3 kg, elokuu 1,0 kg ja syyskuu 4,75 kg. Kauden suurin lohi painoi
18,8 kg. Luotettavat mutta todistamattomat tiedot on myös 21- ja
23,5-kiloisista. Pyyntiponnistus (vrk/1 lohi): Kesäkuu 13, heinäkuu 23,6, elokuu
14,4 ja syyskuu 11. Siis esimerkiksi kesäkuussa kalastaja joutui kalastamaan
keskimäärin 13 vuorokautta saadakseen yhden lohen. Tiedot perustuvat
kalastajille tehtyyn kalastuskyselyyn, joka jaettiin luvan mukana. Vastauksia
kertyi 97 kpl. |
Takaisin alkuun
| |
|
 |