Lohen ja lomalaisen Simo
Lohi on aina ollut yksi tärkeimmistä Perämeren pohjukkaan laskevan Simojoen vahvuuksista. Vuolaina virtaavien koskien ja lempeästi soljuvien suvantojen helminauha on tarjonnut lohille oivallisen nousuväylän. Hiljaisten vuosikymmenien jälkeen lohi on jälleen palannut takaisin Simojokeen. Viimeiset pari, kolme kesää ovat kertoneet epäilevillekin kalastajille Simojoen olevan hyvän mielen lohijoki!
Simojoelle päästäksesi sinun ei tarvitse matkustaa tiettömien taipaleiden taakse. E4-tietä Lappiin ajaessasi ylität Simojoen Simon taajaman kohdalla. Saman sillan alitse ylävirtaan nousevalla lohella on edessään 170 kilometriä vapaina kuohuvia koskia.
Simojoen maisemista matkailija löytää itselleen monenlaisia elämyksiä. Paitsi lohille, joki sopii erinomaisesti myös melontaan. Sopivan kokoinen virta ja vaihtelevat, mutta ei liian kuohuvat kosket luovat retkimelonnalle oivalliset mahdollisuudet.
Martimoaavan soidensuojelualue antaa mieltä ja silmää kiehtovan kuvan eteläisen Lapin monipuolisesta luonnosta. Puuttomien nevalakeuksien, aapojen ja keidassoiden ainutlaatuiseen suokasvustoon ja -eläimistöön on helppo tutustua merkittyä retkeilypolkua pitkin. Pikaisemman tutustumisen tehdä lasten luontopolkua pitkin
Martimoaavan soidensuojelualue on myös lintuharrastajalle mielenkiintoinen paikka. Alueella pesii yli 40 lintulajia. Lintutornit helpottavat arkojen erämaiden asukkien elämän seurantaa.
Simojoen rantoja verhoava peräpohjalainen maalaismaisema tuo oman arvokkaan lisänsä matkailijan arkeen. Vuosisatoja vanhat hirsirakennukset seisovat uljasryhtisinä vapaana soljuvan lohijoen rantaniityillä.
Unohtaa ei myöskään sovi toista simolaisille tärkeätä maisemaa, merta. Lohitalonpoikien perinteet elävät vahvana kalasatamien ja ulkoluotojen maisemissa. Heidän rankkaan, mutta antoisaan työhönsä on mahdollisuus tutustua ohjatuilla retkillä.
Olet lämpimästi tervetullut Simojoen maisemiin kalastamaan, retkeilemään, patikoimaan, melomaan, lintuja bongaamaan ja muuten vain viihtymään! Myös Ranuan eläinpuisto ja Kemin palvelut ovat lähelläsi.
|